Kastelu- ja sadetusjärjestelmien asennukseen erikoistunut Kenttätekniikka Oy tekee pihatyöt tarkasti, laadukkaaseen työnjälkeen panostaen Uudellamaalla.
Palvelen asiakaslähtöisesti yksityisiä ja yrityksiä. Palveluihini kuuluvat muun muassa:
-
terassien teko
-
piha-aidan teko
-
terassien öljyäminen
-
pensasaitojen leikkaus
-
istutusaltaiden korjaaminen ja siistiminen
-
kulkuväylien korjaaminen ja siistiminen.
Soita ja kerro, minkälaisiin pihatöihin etsit tekijää!
Haaveiletko uudesta terassista?
Haaveiletko uudesta ja kauniista terassista? Teen niin pienet kuin isommatkin terassit toiveitasi tarkasti kuunnellen. Teknisen taituruuden lisäksi minulla on pitkä työkokemus sekä hyvä visuaalinen silmä toteuttaa tyylikkäät terassit haluamaasi kohteeseen.
Teen terassit niin, että ne kestävät kovaakin kulutusta. Kaikki materiaalit valitsen huolella, jotta ne säilyvät pitkäikäisinä Suomen vaihtelevissa sääolosuhteissa. Pidän myös huolen, että terassilla liikkuminen on turvallista. Hyvin tehty terassi ei esimerkiksi ole sadesäilläkään liukas.
Tarvitsetko apua pensasaitojen leikkaamiseen?
Pensasaitojen leikkaaminen on oma taitolajinsa. Kokeneena ja monipuolisena pihatöiden tekijänä hoidan pensasaidan leikkuun käden käänteessä. Leikkaan sen tarkasti, joten voit olla varma, että pensasaitasi on leikkuun jälkeen tasainen ja kaunis.
Pensasaidan leikkuu kannattaa hoitaa säännöllisin väliajoin. Hyvin leikattu pensasaita antaa koko pihapiirille siistin ja viimeistellyn ilmeen. Leikattu pensasaita päästää myös enemmän valoa lävitse ja luo kaunista avaruutta pihaan.
Soita ja pyydä tarjous pensasaidan leikkuusta!
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä ja kerro, minkälaisiin pihatöihin etsit tekijää! Voit myös pyytää minulta tarjouksen kastelu- ja sadetusjärjestelmien asennuksesta.
Tavoitat minut parhaiten puhelimitse. Jos en pääse heti vastaamaan puheluusi, jätäthän viestin vastaajaan. Palvelualueeni kattaa koko Uudenmaan.